TAIDEKRITIIKKI ULOS KARSINASTA

Taide-esityksen tarkoitus on auttaa vastaanottajia entistä laajempaan ja syvempään elämän ymmärrykseen. Sama on tavoite taidekritiikillä.

Taiteen on hyvä olla taistelevassa vuorovaikutussuhteessa rutiininomaiseen elämänmenon kanssa, silloin taide on elävää ja voimistavaa. Tässä taistelussa hyvä kriitikko on tärkeä.

Hyvällä taiteilijalla ja kriitikolla on yksi yhteinen ominaisuus: he kumpikin mieltävät työnsä prosessina. Prosessiin kuuluu pyrkimys hankkia laaja tarttumapintaa elämään. Ilman tätä pyrkimystä niin taide kuin kritiikkikin näivettyvät kaavamaisiksi oletuksiksi siitä, mitä hyvä taide on.

Joskus ammattikriitikon rooli estää tunnistamasta juuri sitä tekijää, mikä kiinnittää taide-esityksen elämään laajemmin. Siksi kulttuuripalstojen ulkopuolella taiteesta kirjoittavat, elämää monipuolisesti tarkastelevat kommentoijat, ovat lukijoille tärkeitä.

Anne Välinoro teki ihmisestä välittävän napakan kommentin Aamulehteen tamperelaisesta komediasta, joka ei kyennyt kirjoittajan mielestä näkemään ajan synnyttämiä tuntoja kyllin syvältä. ''Työttömyys on tämän ajan haaste, jossa viihdytysjoukoilla on iso merkitys'', Välinoro aloitti ja lopetti: ''Onko tämä tarpeellinen puheenvuoro... kertooko se siitä, miten teatterilla on oikeus lavastaa oikeakin aihe hömpäksi?''

Kun kulttuuripalstojen lukumäärää pienennetään, todellinen kulttuurilehti levittää taiteesta kirjoittamisen muille sivuilleen. Näin tekee esimerkiksi Etelä-Suomen Sanomat. Kolumneissaan ja pääkirjoituksissaan muutkin kuin kulttuuripalstojen toimittajat kertovat asiantuntevasti lukemistaan kirjoista, konserteista, näyttelyistä ja taidetapahtumista.

Ymmärrys siitä, mikä merkitys taiteella on elämälle, näkyy näin lehden toimituksellisissa ratkaisuissa. Näkyy myös lukijoiden arvostaminen.